3747023518_0f5830d3b9.jpg

Muutamassakin aktiivisemmin seuraamassani blogissa on ollut viime aikoina juttua harkitsevammasta kuluttamisesta tai siitä, että ostaa vain niitä vaatteita, kenkiä, asioita jotka saavan sydämen lyömään tavanomaista lujempaa ja joista uskoo, että ne ilahduttavat pitkään. Itse olen pähkäillyt samojen asioiden parissa oikeastaan tämän koko alkuvuoden ja opetellut kuluttamaan harkitemmin, ostamaan mahdollisuuksien mukaan laadukkaampaa ja sellaista joka oikeasti ilahduttaa, ei ostamisen ilosta tai siksi, että mulla nyt sattuu olemaan tylsää. Minulle laadukkaampi voi tarkoittaa H&M:lta bongattua viskoosisekoiteneuletakkia siinä missä Burberryn ballerinoitakin. Olen opetellut enemmän materiaaleista ja vältän ostamasta vaatteita joissa on suurin prosentti jotakin keinokuitua.

Olen vähentänyt myös radikaalisti kosmetiikan ostelua, koska totuus on se, että näillä nykyisillä meikeilläni meikkaisi useampikin kuin yksi ihminen lopun elämäänsä. Miksi tuhlata kymmeniä ja kymmeniä euroja koko ajan johonkin joka ei kestä ikuisesti pilaantumatta? Tarvitsenko sitä kymmenettä uutta ruskeaa luomiväriä?

Kokonaan en ole kosmetiikan ostoa lopettanut tai lopettamassa, koska koen että kosmetiikka on minulla itsessään jonkinlainen "harrastus", on hauska olla perillä mitä kokoelmia MACilta on tulossa ja pähkäillä mitä saisin hankkia, leikkiä väreillä ja löytää uusia mielenkiintoisia yhdistelmiä. Mutta siinä missä ennen piti saada kaikista kaikki, ostan nyt paljon harkitemmin ja olen huomannut, että se on moninverroin antoisampaa ja prosentti hutiostosten määrässä on nykyään todella pieni.

3747023526_9c2ee4cb1a.jpg

Tämän kesän alennusmyyntiostoskäyttäytymiseeni olen ollut tyytyväinen. En ole ostanut mitään vain siksi, että kun halvalla saa, vaan hyödyntänyt aiempaa viisammin alennusprosentit. Olen ehkä ostanut kalliimmalla, mutta vähemmän ja harkitummin vaatteita joista minulle on toivottavasti pidempään iloa. Enemmän käyttövaatteita, kuin niitä joista tietää jo ostaessaan, että ei ehkä ikinä käytä edes sitä 3 euron "huippulöytöä". Harmaa neuletakki ei ehkä ole niin hauska hankinta kuin kuudes kukkamekko joka unohtuu vaatekaappiin, mutta tulee pelastamaan minut monena aamuna, kun tuntuu että ei ole mitään päälle laitettavaa, on lihonnut sata kiloa yön aikana ja ajatus kukkamekon päälle laittamisesta tuntuu yhtä vastenmieliseltä idealta, kuin viikon kaalisoppakuuri. Joku voi tietysti ajatella, että juuri silloin nimenomaan pitää laittaa se kukkamekko ylle ja näyttää kieltä päänsisäisille vänkyrä-äänille, mutta minä kaipaan huonoina aamuina pehmeiden harmaiden ja mustien neuletakkien kaltaisia turvavaatteita, conversejani ja farkkujani joihin voi aina luottaa.

3747023530_e5d23c5889.jpg

Kuvituksena viimeisimmät Asos-löytöni, ylimmän kuvan kaltainen pitkä toppi, mutta tummanviolettina, kellertävä ihanuusmekko silkkivyöllä (taskut!) ja musta tulppaanihelmainen mekko (taskut!). People Treen vaatteisiin ja ideologiaan voi tutustua merkin kotisivuilla www.peopletree.co.uk. Itselleni merkki on uusi ja odotan mielenkiinnolla vaatteiden saapumista kotiini.  People Treen vaatteita voi tilata myös heidän omilta sivuiltaan, mutta jos ajatus ulkomailta tilaamisesta ei innosta, merkin vaatteita on myynnissä myös jonkin verran suomalaisessa Karmashopissa. Itse aion tutustua molempien valikoimiin myöhemmin, jos Asoksesta tilaamani vaatteet osoittautuvat mieleisiksi. Kuvien perusteeella, hyvännäköisiä perusvaatteita joissa on joku mielenkiintoinen "twist".